Produkterne‪» LP-LEVYT‪» SUOMI POP/ROCK‪»

Antero Jakoila & Dave Lindholm - Vol.2 LP

Antero Jakoila & Dave Lindholm - Vol.2 LP


Pris
27,90 + forsendelsesomkostninger
Inkl. moms 24 %


Antal
stk.



På lager
Tilgængelighed
Umiddelbart

Lagerbeholdning


Produktbeskrivelse


Antero Jakoila & Dave Lindholm - Vol.2

Dave Lindholm ja Antero Jakoila julkaisivat 1980 Crazy Moon -EP:n. Homman oli tarkoitus jatkua
suomenkielisen materiaalin parissa, mutta Daven sanoin ”homma vaan jäi…”.
Reilu neljäkymmentä vuotta myöhemmin Daven käydessä Jakoilan luona johti vierailu demojen
kuunteluun. Tästä lähtivät sitten hommat uudelleen käyntiin. Levyn tekoprosessi on ollut kuin ajan kuva.
Dave äänitteli omat osuutensa Tampereella ja Jakoila omansa vastaavasti Helsingissä.
Keitoksen keitteli sitten kasaan Jani Viitanen Headline Recording Studiolla. Dave kertoi, ettei ole
koko pitkän uransa aikana lähtenyt ikinä aiemmin miksaamaan siten, että puolet materiaalista on ennakkoon
kuulematta. Tekotapa kertoo jotain pitkästä ystävyydestä ja ennen kaikkea luottamuksesta.

Älä anna biisimäärän hämätä! Kestoa levyllä on kuitenkin vanhan kunnon vinyylialbumin verran!

Kappalelista:
A
1. Hymni 3’33
2. Ihme E. onkin O.K. 7'16
3. Vielä yhden ainoan kerran 5’46

B
1. Riijanna 4’12
2. Liian vähän on vähän liikaa 5’17
3. Ja arki jatkuu 8’27

Levy-yhtiö: Emsalö Music Oy 
Julkaisuvuosi: 2022

Kommentarer
Tilføj kommentar