Products‪» LP-LEVYT‪» SUOMALAISET‪»

Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut – Vain tuuli tänne jää LP+CD

Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut – Vain tuuli tänne jää LP+CD


Price
25,90 + delivery costs
Incl. VAT 25.5 %


Quantity
pc



Available in stock
Availability
Immediately

Detailed availability


Reviews
Overall rating ()


Product description


Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut – Vain tuuli tänne jää 

Musta vinyyli, mukana bonus-CD, jossa sama sisältö

Alunperin Kajaanissa 1980-luvun alussa perustettu, sittemmin Tampereelle asettunut ja lähes alkuperäisessä kokoonpanossaan toimiva Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut on tehnyt albumillisen kokonaan uutta musiikkia! Yhtyeen toistaiseksi viimeinen studioalbumi Japaniin ilmestyi vuonna 2008, mutta viime vuodet harvakseltaan keikkailevan bändin varhaistuotantoa on julkaistu runsaasti uusina vinyylipainoksina. Kaksi vuotta sitten faneja hellittiin jopa kahdella uutuudella, kun yhtyeen kolmanneksi albumiksi äänitetty, mutta silloisen levy-yhtiön konkurssin takia julkaisematta jäänyt Seuraavana aamuna sekä Tampere-talon Pienessä salin ja Telakan konserteissa taltioitu Telakka ja Pieni Sali ilmestyivät

ari närhi - laulu ja kitara
pirkko kontkanen - viulu ja taustalaulu
selkä pulkkinen - basso ja taustalaulu
jari kivelä - rummut
arto piispanen - koskettimet
mika jankovsky - kitara

Tracklist:
A1 saan olla rauhassa
A2 ei voi tietää
A3 pöytä kahdelle
A4 taiteiden yö
A5 tuttua katua

B1 tähän on tultu
B2 meksiko
B3 ken tästä käy
B4 laiva

Label: ROCKADILLO RECORDS
Released: 2024

Comments
Add a comment

Ei voi tietää
Pöytä kahdelle