Tooted‪» CD-plaadid‪» JAZZ‪»

Espoo Big Band – Blood Red CD

Espoo Big Band – Blood Red CD


Hind
17,90 + tarne kulud
Hinnas sisaldub käibemaks 25.5 %


Kogus
tk



Laos
Saadavus
Koheselt

Saadavus


Ülevaated
Üldhinnang ()


Toote kirjeldus


Espoo Big Band – Blood Red

Espoo Big Band feat. Verneri Pohjola
Sävellys ja sovitus Mikko Hassinen

Espoo Big Bandin kahdestoista albumi ”Blood Red” julkaistiin syyskuussa. Musiikin on säveltänyt ja sovittanut Mikko Hassinen, EBB:n solistina esiintyy trumpetisti Verneri Pohjola ja yhtyettä johtaa kapellimestari Marzi Nyman. 

Mikko Hassisen säveltämä musiikki on eräänlainen soundtrack 1500-luvun lopun Istanbuliin sijoittuvalle fiktiiviselle tarinalle. Innoituksen musiikilliseen kertomukseen Hassinen kertoo saaneensa luettuaan Nobelisti Orhan Pamukin kirjoittaman ja Tuula Kojon suomentaman kirjan Nimeni on punainen.

Hassinen halusi säveltää Espoo Big Bandille musiikkia, jonka vaikuttimet poikkeavat jo lähtökohtaisesti perinteisimmistä big band -musiikkiin liittyvistä traditioista. Sävellyksissä on vaikutteita arbialaisesta ja persialaisesta musiikista. Live-elektroniikan käyttö tuo lisävivahteen big bandin jo värikkääseen sointiin.

”Olen ollut jo tovin kiinnostunut arabialaisesta musiikista ja siksi tuntui luontevalta yhdistää siitä saamiani vaikutteita jazziin. Verneri Pohjola on loistava jazzimprovisoija, mutta hän oli luonteva valinta solistiksi myöskin voimakkaan lyyrisen soittotapansa vuoksi.”, Mikko Hassinen kertoo.

Kappalelista:
1. I, Satan
2. Istanbul
3. Siro Efendi (I am a corpse)
4. I am called Kara/I, Seküre
5. Blood Red
6. I am a gold coin

Levy-yhtiö: Galileo Music Communication
Julkaisuvuosi: 2021

Kommentaarid
Lisa kommentaar