SaadavusHinnanguliselt
7 - 50 päev(a) tellimusest. Hinnangu usaldusväärsus on hea.
SaadavusTeavita mind, kui toode on jälle saadaval.
Toote kirjeldus
PELKKÄ VÄLIVIIVA - AINA JOSSAKIN VÄLISSÄ
Pelkkä Väliviiva on Teosto-palkinto -ehdokkaanakin olleen Sur-Rur -yhtyeen Ville Vuorenmaan sooloprojekti. Riisuttu musiikki ja hyvin henkilökohtaiset, elämää ympärillä tarkastelevat sanoitukset tekevät ”Aina jossakin välissä” -levystä vangitsevan, keskittymistä vaativan kokemuksen. 200 kappaleen vinyylipainos julkaistaan 16.7. helsinkiläisen If Societyn ja tamperelaisen Joteskii Groteskiin yhteistyönä.
Ville kertoo:
"Pelkän väliviivan kolmatta levyä alettiin tehdä jo keväällä 2018 Hämeenlinnassa, jonne Jarno Alho ja minä matkustimme erääseen treenikämppästudioon biisejä äänittämään. Jarno oli sessioissa sekä äänittäjä että rumpali kuten aiempienkin kahden levyn kohdalla. Itse soitin kitaraa, luin ja lauloin tekstejä.
Levyn teko viivästyi koska olin juuri tullut isäksi ja halusin keskittyä vauvan hoitamiseen. Kävi myös niin että Sur-rurin Hattarahiukset levyä ryhdyttiin tekemään syksyllä 2018 ja Jarnolla oli paljon muitakin äänitys- ja masterointitöitä. Uusi Väliviiva -levy jäi siis hiukan muiden asioiden jalkoihin - siitä osittain juontui levylle nimikin, Aina jossakin välissä.
Levy on luonteeltaan tekstipainotteinen. Teksteillä on paljon tilaa ja suurimmaksi osaksi biisit välttelevät perinteistä pop/rock -biisin rakennetta, joka sisältää yleensä säkeistön ja kertosäkeen. Levyllä taitaa olla kertosäe vain yhdessä biisissä. Tämä tuntui omasta mielestäni vapauttavalta ja innostavalta. Levyn tekstit olivat valmistuneet ensin ja ne olivat pitkähköjä joten ne eivät istuneet pop-biisin muotoon, oli luontevaa tehdä sävellyksiä nyt eri tavalla. Näitä biisejä on soitettu jo keikoilla, ne elävät ja muuttuvat livetilanteessa.
Huomaan että biisien teksteissä havainnoidaan paljon sitä mitä ympärillä näkyy ja samalla pohditaan sitä mitä elämä ja olemassa oleminen on. Niissä kävellään paljon - eri vuodenaikoina ja eri kaupungeissa joissa olen asunut viimeisen viiden vuoden aikana (Turku, Helsinki ja Oulu, jonne muutin perheineni talvella 2021). Levyn yhden biisin, Ensimmäinen valokuva, lähtökohtana on ollut Fox Talbotin noin vuonna 1843 ottama valokuva The Broom/The Open Door.
- Ville Vuorenmaa
Kappalelista:
1. Kävelen ulkona sunnuntaina
2. Hämärä tonttu
3. Jos mä vain kävelisin tuolla kuin oikea ihminen (nappula elämää
simuloivassa pelissä)
4. Vesishotti
5. Juunin lelupossu kaatunut
6. Ensimmäinen valokuva
7. Kesäaikataulu
Levy-yhtiö: If Society
Julkaisuvuosi: 2021
KommentaaridLisa kommentaar