Jukka Orma – Argentiinan Pusta LP

Jukka Orma – Argentiinan Pusta

Tangon pääosan esittäjä on kertoja. Joka ei paljasta mitään, paitsi suuren toiseuden ja yksinäisyyden. John Wayne kävelemässä auringonlaskuun on yhtä tango kuin Markku Peltola stödäämässä röökinfimaa kellarin lattialla kylmällä patjalla. 

Täysikuun loisteessa rakkauskin on aavemaisempaa ja epätodellisempaa. Kukaan ei tiedä, ketä oikeasti rakastaa tai pitäisi rakastaa, mutta silti itse rakkaus on joka tapauksessa jossain muualla. Kulman takana, valona ikkunassa tai aavan meren tuolla puolen. 

Jossakin on myös maa, missä (sic!) onnen kaukorantaa laine liplattaa. Ja pelkästään sen vuoksi sitä on hyvä kaivata - kaipuun itsensä vuoksi. Kaipuun kotimaa on aina jossain kaukana, toisessa todellisuudessa, hopeisen kuun kelmeän turvallisessa loisteessa. 

Tangon kohotahti on itse asiassa alkuräjähdys eli Big Bang, vääjäämättömässä mollissa (varmuudella!) menevään introon. Siis ensin on intro, tunnustelu - esittely, valmistelu, pariutumisen esipuhe, SE JOKU ennen sitä kaikkea oikeata. Siis sitä pelkistämätöntä todellisuutta, jonka syövereissä me liikumme, noustaksemme harvoin erityisen todellisuuden harmaaseen ja pysähtyneeseen maisemaan. Etsimään sitä liljankukkaa, sitä Lumivalkoista, sitä unhoittamatonta, aitoa ja kadotettua, sekä filosofisesti että konkreettisesti. 

Tai muistelemaan, kuka olikaan Desiree. Se, joka selittää, miks oon mä näin suruinen. Desiree pitää valoa ikkunassa, joka sijaitsee Argentiinan Pustalla. Tämä geopoliittinen kielikukkanen muodostaa suomalaisen tangon narratiivin mystisen keskuksen, sen tarujen aarrekammion, sen maailmankatsomuksen ytimen. Argentiinan Pustan keskustorilla käydään suurta ja jatkuvaa filosofis-inhimillistä keskustelua kaiken olemuksesta. Mennyt ja tuleva on siinä tarinassa samalla tavalla läsnä kuin menetys ja tuska. Tuo paikka on yhtä todellinen kuin Higgsin bosonien spinit ja kvarkkien yht’aikaiset ilmentymät siellä täällä. Ja yhtä totta kuin suru, Suomen ainoa varsinainen luonnonvara. Jonka konkreettinen ilmenemismuoto on syksyinen melankolia, päivän lasku jo heti sen noustessa, väräjävä sadeaavistus ilmassa, toiveena vesi ei räntä, pitkän yön matka synkempään yöhön, ajatuksen ja mielen kaamos, tunteiden ilmaisijana revontulet jossain hyvin kaukana, taivaalla, ei täällä. Me suremme taas, hii-o-hoi hii-o-hoi. 

Ja molli. Tuo sävellaji, jota luonto ei halua hyväksyä eikä oikein tunnekaan. Meille se on velvoite. Tapa kunnioittaa perinteitä, säilyttää asioita, joita ei oikeasti ikinä ole ollut olemassakaan muuta kuin tuhansien murheellisten 

laulujen teksteissä. Ylläpidetään totuusoletettua maailmaa, joka haisee vanhalta viinalta, lätkätreenien pukuhuoneelta, kolmosen ratikan parfyymisekamelskalta neljän ruuhkassa, ylikypsältä kasslerilta, kermaperunoilta, kebabilta. 

Musiikki koostuu äänistä, yksittäiset äänet yläsävelistä, jotka luovat äänelle sen ominaissaundin. Puhdas siniaalto on suora, ilmeetön, konkreettinen. Huilussa on lähes puhdas siniaalto, ei monia yläsäveliä. Klarinetti sen sijaan on tumma, salaperäinen, lämmin tai muuten täynnä kuiskauksia - siinä on iso läjä yläsäveliä. Yläsävelet - eli toiselta nimeltään harmoniset kerrannaiset - muodostavat lopulta lähes kaikki tavallisen duuriasteikon sävelet. Ja myös kromaattiset väliäänet - ne pianon mustat koskettimet. 

Mutta! - pieni terssi, tuo mollisoinnun muodostaja, se tulee yläsävelsarjassa vasta järjestysnumerolla 19. Kaikki muut mahdolliset äänet tulee sitä ennen. Luonto eli fysikaalinen todellisuus vierastaa mollia, ei halua kertoa siitä mitään, ei mielellään tunnusta sitä osaksi äänten maailmaa. Vähän kuin häpeäisi koko molliajatusta. Ja vielä : duurisävellajin rinnakkaismollin perusääni, duuriasteikon submediantti (C-duurissa a-ääni, duuriasteikon kuudes ääni, jolle rinnakkaismollin kolmisointu rakentuu) - niin, siis tuo rinnakkaismollisoinnun perusääni, se ei mahdu kahdenkymmenen ensimmäisen yläsävelen joukkoon. 

Luonto vihaa mollia, luonto haluaa pitää sen piilossa. 

Mutta me ovelat suomalaiset, me emme halua alistua luonnon komentoon, me kaivamme nuo mollien peruspilarit esille vaikka pahaa tekisi. Me ja venäläiset. Me ja muut slaavilaiset. Ja suhtaudumme itsetyytyväisen naureskellen ruotsalaisten iloisiin 

saaristolaismelodioihin, jotka vieläpä kaiken lisäksi menevät kolmijakoisessa rytmissä. Fyi fan! 

Istumme nuotiolla, hiipuvan hiilloksen liekin loimussa, ajattelemme häntä, jonka toivomme muistavan minua, sinua, meitä kaikkia, kunhan joku muistaisi, jotta tietäisimme olevamme olemassa, valmiina kaikkeen siihen synkkään ja autuaaseen, mitä tulevaisuus varovasti lupaa, siihen illan viimeiseen tangoon. 

Tällä levyllä näytän taivaan merkit sekä luonnolle että ihmisille, lähinnä suomalaisille. Kuljetan tangon hellävaraisesti sinne, missä kukaan ihminen ei ole käynyt, where no man has ever set foot before, sinne, missä luonto hyväksytään sellaisenaan - vaikka sitä pikkaisen huijataankin - ja missä 

yläsäveletkin lepää pehmoisilla pedeillä, lämpimästi ja pelotta.
Kuljetan tangon joka paikkaan, näytän sille paikkoja, joita se ei ole tiennyt olevan olemassakaan, vien sen vierailulle sellaisten ihmisten luo, jotka ajavat päivännousun vankkureilla ja kutovat sateenkaaresta menninkäisten hiussolkia ja revontulista riippumattoja väsyneen matkalaisen levätä ja virkistyä. Ajan läpi, pelotta ja kauniisti, laulan suohon pahat ja suosta kauniit ja elävät, tuon viinirypäleitä ja karhunvatukkahilloa karjakanpiirakoiden kanssa, kaadan piimää syviin laseihin, mustikkaa päällä, riemuitsen iltaruskon kultaaman veräjän kiikkustuolissa hohottavan alkuasukkaan kanssa, syötän koirille pullaa ja juon kanssanne väkevää tummapaahtoista kahvia Veijo Esson baarin keskipöydässä.

Jukka Orma - kitarat, laulu, klavinetti, piano
Eeva Koivusalo - kontrabasso
Mamba Assefa - rummut, perkussiot, sämplet & erikoisefektit
Jukka Gustavson - hammond (4, 10)

Tuotanto & Miksaus: Mamba Assefa (J. Orman avustuksella) 

Kappalelista:
A-puoli:
1. Täysikuu
2. Liljankukka
3. Kaipuun kotimaa
4. Tähdet meren yllä
5. Illan viimeinen tango

B-puoli:
1. Tango Desirée
2. Muista minua
3. Hopeinen kuu
4. Liekki
5. Siks’ oon mä suruinen

Levy-yhtiö: Emsalö Music Oy
Julkaisuvuosi: 2022