DostępnośćNatychmiast
Dostępność w magazynach
Opis produktu
Sara – Veden Äärelle
Kotimaisen vaihtoehtorockin ja -metallin pioneeri Sara julkaisee yhtyeensä menestyslevyn Veden äärelle ensimmäistä kertaa vinyylinä ja lähtee 15-vuotisen albumin kunniaksi juhlakiertueelle huhtikuussa.
Kiertueen settilistat rakentuvat vuonna 2008 ilmestyneen Veden äärelle -albumin ympärille ja myös visuaalinen ilme toteutetaan levyn teeman mukaisesti. Keikoilla kuullaan myös laajalti materiaalia koko yhtyeen uran varrelta.
"Veden äärelle on meille todella tärkeä levy ja nosti aikanaan bändin uudelle tasolle. Rauhan aika sai Emma-ehdokkuuden, oltiin isolla levy-yhtiöllä, biisit soi radiossa ja silloin tuntui, että kaikki on menossa juuri oikeaan suuntaan. Sanoisin silti, että bändi on nykyään paljon tiukempi livenä ja varmasti myös Veden äärelle -albumin kappaleet soivat isommin ja jylhemmin kuin koskaan aikaisemmin”, Saran laulaja-kitaristi Joa Korhonen kertoo.
"Kyseessä on ensimmäinen kerta kun vanhasta albumista tehdään uudelleenjulkaisu niin on mielenkiintoista nähdä, miten se otetaan vastaan. Vinyyliä on kyllä toivottu paljon vuosien varrella ja sitä on myös pitkään suunniteltu toteutettavan. Nyt se onneksi toteutuu yhdessä Backstage Rock Shopin kanssa. Levyn upeat kannet pääsevät oikeuksiinsa isommassa koossa”, nykyään nelihenkinen yhtye kommentoi juhlajulkaisua.
Tuplavinyyli avattavilla kansilla, joka remasteroitu vinyylijulkaisua varten, rajoitettu 300kpl painos
Kappalelista:
A1 Kartta rinnassa
A2 Laine kerrallaan (maa oli tuolla jossain kun päivät muuttuivat vuosiksi)
A3 Pitelet taivasta
B1 Aallot kääntyy pois
B2 Veden äärelle
B3 Vuorien paino
C1 Uusi ihminen
C2 Meren äärellä
C3 Valmistettu tie
D1 Rauhan aika
D2 Ristin alle
D3 Takauma
Levy-yhtiö: Backstage Rock Shop
Julkaisuvuosi: 2008/2023
KomentarzeDodaj komentarz