Tuotteet‪» LP-LEVYT‪» PUNK‪» 3 (Hank3) – A Fiendish Threat 2LP‪»

Arvostelut

Vain tuotteen ostaneet asiakkaat voivat antaa tähtiarvostelun. Arvostelun voi antaa aikaisintaan 14 vrk tuotteen toimituksen jälkeen.
Verna Futaba A. vahvistettu ostaja, 23.2.2023
Yleisarvosana
Olen ollut Hank3'n aktiivinen kuuntelija lapsesta asti. Jos tätä albumia vertaa muuhun diskografiaan, on tärkeää mainita, että tämä ei missään nimessä edusta artistin yleistä suuntaa. Hank3, eli Hank Williams III, on ennen kaikkea ollut countryartisti tunnetuimmalla urallaan, mutta hän on tehnyt erilaisia kokeiluja, jotka alkoivat vuonna 2000, kun Hank päätti soittaa peruskokoonpanollaan rockimpaa musiikkia yhdellä kiertueella. Aluksi ideana oli ottaa kokoonpanosta steel-kitaristi ja viulisti pois, mutta viulisti Michael McCanless—ehkä kokeilunhaluisin ja hulluin kuulemani viulisti—tahtoi mukaan. Näin alkoi Hank III & Assjack -kokoonpano. Myöhemmin Assjack muuttui ihan kokonaan erilliseksi bändiksi ja vuosia myöhemmin oli erilaisia soundikokeiluja, kuten 3 Bar Ranch sekä Attention Deficit Domination (eli tuttavallisesti ADD). Tämä on Hankin toistaiseksi viimeinen uusi soundi. Varmasti mielessä on kaikenlaista, mutta menetettyään asuinpaikkansa/studionsa hän laittoi uransa pitkälle tauolle kysynnästä huolimatta. Tällä albumilla soittaa The Damn Bandin, eli Hank3'n countrybändin, tuon ajan peruskokoonpano. Plussana mukaan on laitettu viulunsoiton nuori supertaituri Billy Contreras, joka soittaa monissa kappaleissa uskomattomia viuluraitoja. Kappaleessa 'New Identity' soi myös steel-kitara, mutta sen soittajaa ei ole mainittu kansissa. Todennäköisesti se on joko tuolloin kyseistä soitinta bändissä soittanut Andy Gibson, tai albumin julkaisua seuranneella kiertueella viulua ja steel-kitaraa soittanut David "DaveyMac" McElfresh. Albumin kaikkien kappaleiden soundi on erittäin lähellä toisiaan: kontrabassoa, rumpuja, akustista kitaraa sekä rikkinäisellä mikrofonilla äänitetty laulu. Silloin tällöin viulu ja steel-kitara vähän rikkovat muuten monotonista soundimaailmaa. Albumi eittämättä saavuttaa hyvää punk-uskottavuutta sekä sanoitusten että soundin puolesta, mutta vaihtelu virkistäisi näin 13 kappaletta sisältävän albumin kohdalla. Arvostelijan oma suosikkikappale on 'Watchin U Suffer', jonka sanoitusten avaaminen tuntuu täysin mahdottomalta tehtävältä, mutta jonka viuluosuudet tuovat suurta nautintoa soundimaailmaan, joka on suuren sisäistetyn ahdistuksen täyttämä ja vihainen. Ilmeisesti kiertueilla suosituiksi kappaleiksi tulivat 'Fight My Way' sekä 'Different from the Rest'. Albumi on kuuntelemisen arvoinen, mutta keskivertokuuntelija ei todennäköisesti edes huomaa milloin kappale vaihtuu.